Koska minulla on kova tarve pysyä hoikkana ja hyväkuntoisena, on vaikeaa pitää lepopäiviä. Itse asiassa ajattelin, että jos vain pyöräilen työmatkat, 6 km suuntaansa, se on lepopäivä, samoin, jos teen vain pienen, alle 8 km kevyen hölkkälenkin. Välillä meni reilusti toista viikkoa ilman lepopäiviä. Saatoin myös käydä aamulla verryttelemässä juosten ja sitten mennä kahvakuulatunnille, jonka jälkeen venyttelemään salille. Työmatkat kuljin pyörällä, ja illalla ehdin vielä uintitreeneihin. Minulle kertyi hurjimmillaan 17-18 tuntia viikossa liikuntaa, joista tosin muutama tunti oli "vain" koiran kävelyttämistä.

Halusin juosta ainakin neljä lenkkiä viikossa, uida vähintään kerran, pyöräillä työmatkat ja tehdä vielä lihaskuntoakin mahdollisuuksien mukaan 2-3 kertaa viikossa. Kyllähän tuosta näkee, ettei millään aika eikä kroppa riitä kaikkeen, mutta kyllä sitä jonkun kuukauden pystyi. Myönnän kyllä, että homma alkoi lipsua stressin puolelle, mutta en halunnut epäonnistua Tukholman maratonin tavoitteessa, joka oli aikaan 3.45 juokseminen. Ajattelin kuitenkin, etten enää tämän jälkeen sido itseäni mihinkään projektiin, vaan liikun ihan itseäni varten. Hassua sinänsä, niinhän asian piti silloinkin olla. Olin syksystä asti osallistunut maratonkouluun, ja siellä halusin näyttää pystyväni. 

Sitten petti lonkka pari viikkoa ennen kuin kauden piti alkaa. Olin menossa veteraanien MM-hallien puolimaratonille juoksemaan, ihan kuntoilijana vaan, mutta kotiin jäin. Muutaman viikon päästä tajusin, ettei tässä mennä Helsinki City Runille eikä Tukholmaankaan. Vantaan triathlonista kesä-heinäkuun vaihteessa vielä haaveilin, mutta kun Tukholman aikaan kesäkuun alussa pystyin juuri ja juuri kävelemään kilsan-parin matkoja, tiesin etten pääse aikoihin minnekään. 

Kipu oli aluksi niin voimakasta, että olisin tarvinnut kyynärsauvaa. En tullut sitä hankkineeksi, ja töissä kuljin pitäen pöytien reunoista kiinni. Pari viikkoa lepäilin ja sitten aloin taas pyöräillä. Uimassa aloin käydä oikein urakalla, ja hankalalta tuntunut vapari alkoi vähitellen sujua. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. ;) Kipu oli tosi kovaa kävellessäkin. Kun yritin viedä koiraa lenkille, jo 200 m päässä kotoa oli nivunen ja etureisi kuin tulessa. Jo postilaatikolla käyminen tuntui epämiellyttävältä. Miten käveleminen ulkona ja sisällä voi olla niin erilaista?

Magneettikuvaus täällä on kallista, mutta silti olen tyytyväinen, että menin. Olisinpa tiennyt, että on halvempiakin vaihtoehtoja! Polven kanssa osasin sitten hakeutua Unilabsiin, kun kuvausten hinnoista oli kesällä Hesarissa juttu. Magneetissa löytyi kivun syy, eli reisiluun kaulan rasitusosteopatia sekä labrumvaurio. Olin kirjaimellisesti juossut jalat altani.

Lonkan parannuttua sain jo kahden viikon päästä kuin kohtalon ivaamana turvotuksen ja muljumisen polveen. Kirosin ja itkin, että miksi heti perään! Kun on turvotus ilman selvää syytä tai kipua, täytyy olla joku kroonisempi juttu, mistä tietää, että menee taas monta kuukautta parantua. Tällä kertaa järjestin polveni magneettiin hieman vauhdikkaammin, ja vanha tuttu rasitusosteopatiahan se siinä. Kaverina oli tällä kertaa pohjelihaksen mediaalipään osittainen repeämä reisiluusta. Oireita alkoi tulla vasta, kun lihasrepeämä paheni juostessa. Samalla osteopatiakin alkoi kipuilla rappusia laskeutuessa. Kipu tuntui lumpion takana tai sen yläreunan kohdalla ja oli viiltävää ja voimakasta. Levolla se parani hyvin, mutta heti, kun rasitusta alkoi lisätä, polvea alkoi särkeä tai oireilu rappusissa paheni ja alkoi tuntua myös ylös kiivetessä. Tässä vaiheessa polvi kuvattiin.

Kuvausta edeltävänä päivänä polvi tuntui tosi hyvältä, ja jopa juoksin matolla vartin, mikä oli aivan ihanaa! Koko viikonloppu meni endorfiinihuumassa.  Tiistaina sain magneettilausunnon huhkittuani juuri pari tuntia kuntosalilla, ja siitähän alkoi alamäki. Loppuviikosta polvi oli _todella kipeä, ja jättäydyin täyteen lepoon. Fysioterapeutti käski levätä ainakin kaksi viikkoa, ja kun sitten luin artikkelin rasitusmurtumista ja -osteopatioista , päätin jatkaa lepoa ainakin viikolla vielä. Ja tämä tarkoittaa lepoa myös uinnista ja pyöräilystä. 

Uinti ei ole tuntunut polvessa. Vesijuoksusta en ole ihan varma, se vähän tuntuu siinä muttei satu. Pyöräilyssä polveen alkoi sattua tuolla pahalla viikolla. Nyt aion eläinsuojelullisista syistä aloittaa varovaisella koiran ulkoiluttamisella ja laajentaa siitä uintiin, mahdollisesti työmatkapyöräilyynkin lähiviikkoina. Pahempienkin lihasrepeämien pitäisi kaiketi parantua 12 viikossa, joten toivon voivani juosta vuodenvaihteen jälkeen.

Nyt pitäisi keksi hyvä suunnitelma, kuinka palata juoksun pariin saamatta lisää rasitusvammoja.