Ikipinko

Miten suunnitella treeniohjelma

2022-07-24T14:17:00+03:00

Jaan vuoden kahteen osaan:
1) peruskuntokauteen, jota ovat myöhäissyksy ja talvi
2) kisakauteen, eli noin maaliskuusta syksyyn

Peruskuntokaudella tehdään enemmän lihaskuntoharjoittelua kuin kisakaudella, ja kisakaudella vastaavasti enemmän aerobista, kuten pyöräilyä tai juoksua.

Viikot jaetaan normiviikkoihin ja kevyisiin viikkoihin. Normiviikkoja tehdään 2-3 peräkkäin, ja sitten seuraa kevyt viikko. Kevyellä viikolla ei tehdä kovia eikä erityisen pitkiä lenkkejä. Kisaa tai tapahtumaa edeltää aina 1-2 kevyttä viikkoa, tapahtuman tärkeydestä ja rankkuudesta riippuen.

1) Peruskuntokaudella viikon treenit ovat
- 2-3 kertaa lihaskuntoa
- 2-3 kertaa aerobista, kuten spinningiä, juoksua, hiihtoa tai uintia

2) Kisakaudella tehdään viikossa
- 1-2 kertaa lihaskuntotreeniä
- 3-4 kertaa aerobista harjoittelua, kuten pyöräilyä, juoksua tai uintia, tai näiden yhdistelmiä

Aerobinen harjoittelu jaetaan kolmeen tai neljään erilaiseen harjoitukseen:
- peruslenkki, esim. 40-80 min rauhallista juoksua, tunti uintia tai 1,5 tuntia pyöräilyä
- pitkä lenkki, esim. 1,5-2 tuntia rauhallista juoksua tai 2-6 tuntia pyöräilyä tai 2+ tuntia hiihtoa
- vauhtitreeni, esim. 10 min lämmittelyn jälkeen intervallit 4-10 x 5 min 2 min palautuksin tai vauhtikestävyys 15-50 min
- kevyt lenkki, esim. 30-60 min erittäin rauhallista juoksua tai kävelyä

Lihaskuntotreenit voi tehdä kuntosalilta saadun ohjelman mukaan, mennä kahvakuulatunnille tai vaikka BodyPumppiin.

Olen itse käynyt vuosikausia Bodypumpissa, satunnaisesti kahvakuulatreeneissä ja vatsa-pakarajumpissa, ja välillä jonkun vuoden vain kuntosalilla. Aloitin treenaamisen vuoden 2008 alussa. Minulla on ollut sekä personal trainerin tekemiä ohjelmia, Triathlete's training bible -kirjasta tehtyjä, että Jan Sundellin kirjan ohjeilla tehtyjä kuntosaliohjelmia.

BodyPump on minun lihaskuntojuttuni, ehdottomasti. Sitä moni fanittaa ja joku parjaa, mutta suosio kertoo kyllä omaa kieltään. BP-tunneille osallistumalla tulee lähdettyä tiettyyn aikaan säännöllisesti treenaamaan, treeni kestää tasan tunnin, ja siinä ajassa tulee treenattua koko keho. Edistymisen huomaa, kun painot alkavat tuntua kevyiltä, ja sitten vaan lisää tavaraa tankoon. Hommassa on tekemisen meininki, eikä aikaa kulu laitteilla palautteluun - 1-2 min joka välissä, no way! Riittävillä painoilla tulee lopuksi kaikkensa antanut olo ja endorfiinit jylläävät. Tunneilta löytää ystäviä. Edistymisen näkee peilistä. Rasitusvammojen riski pienenee. Pitkät sarjat eivät merkittävästi kasvata lihaksen kokoa, vaan lisäävät sitkeyttä. Matkoillakin löydät salin, jossa tehdään tuttua ohjelmaa. Ihan parasta.

Saimaa Cycle Tour 2022

2022-07-24T13:57:18+03:00

Saimaa Cycling Tour 8.-9.7.2022, 300 km

(Imatrankoski-Ahola-Konnunsuo-Lappeenranta-Taipalsaari-Savitaipale-Suomenniemi-Mikkeli-Anttola-Puumala-Ruokolahti-Imatrankoski)

Vuosi sitten tämän tapahtuman lähtöä helteisellä Imatrankoskella katsellessani mieleni suorastaan paloi mukaan, ja päätin olla messissä seuraavalla kerralla! Keväällä 2022 juostessani havaitsemani sydämen tykyttelyongelmat kuitenkin mietityttivät, ja siirsin ilmoittautumista eteenpäin. Lopulta sykkeet touko-kesäkuussa pysyivät siellä missä piti, ja uskalsin aloittaa pidemmät pyörälenkit ja ilmoittautua mukaan. Miten ihanaa, kun on joku tavoite! Se on melkein kuin elämän tarkoitus!

Kesäkuun alussa osallistuin Lappeenrannan Pyöräilijöiden 100 km pitkälle lauantailenkille. Siellä tuli Pian kanssa puheeksi, että voitaisiin yhdessä ajella näitä pitkiä, ja kävimmekin sitten touko-kesäkuussa ajamassa Lammassaaren kahvilan kautta Ruokolahden kirkolle (138 km), pitempää kautta Kahvi-Pakariin pullalle (122 km) sekä Saimaan saaristoreitin + Konnunsuon koukauksen (186 km). Vinan kanssa ajoin vielä 120 km viimeistelyn viikkoa ennen touria. Lisäksi ajoin noin kerran viikossa jonkun lyhyemmän lenkin, sekä Mokan kanssa maasturilla kevyttä höntsäilyä. Viimeiset kolme viikkoa vain pyöräilin ja tein lihaskuntoa, eli jätin juoksemisen pois Vantaa Triathlonin jälkeen.

Säät hieman huolestuttivat. Ennusteet muuttuivat koko ajan, vaikka pääsääntöisesti oli reissun ajaksi povattu poutaa. Kisapäivänä vielä arvoin kolmen eri takin välillä, ja lopulta päädyin kunnolliseen sadetakkiin, koska varhaiseksi aamuksi ennustettiin sadetta Ruokolahden suunnalle. Pakkasin mukaan myös kertakäyttöhanskoja tarkoituksenani vetää ne pyöräilyhanskojen suojaksi sateen ajaksi, ja 2 litran muovipussit ja kuivat sukat jalkojen saamiseksi ja pitämiseksi kuivina. Jalkaan vedin 3/4-mittaiset pyöräilyhousut, päälle lyhythihaisen pyöräilypaidan, ja illan viilenemiseen varauduin ottamalla taskuun mukaan irtohihat ja säärystimet. Myös sadetakki reissasi paidan taskussa, kuten lähes kaikki muukin roina. Satulalaukussa kulkivat mukana rengasraudat, vaihtosisäkumeja ja pumppu. Tankolaukkuun laitoin geelejä ja etuvalon akun. Valona käytin edessä Lupinen otsalamppua tarrakiinnityksellä ja takana jotain akkutoimista pientä lediä, jonka sai nipsulla satulalaukkuun. Satulan alle ja taakse askartelimme vielä ns. ass saverin, jonka viime hetkellä vielä ostin XXL:stä, jottei takarenkaasta roiskuva vesi kastelisi selkää ja takamusta.

Jälkikäteen ajatellen kengänsuojat olisivat olleet kova juttu, ja ne olisi voinut vetää jalkaan samalla, kun puki hihaa ja lahjetta, mikä taisi tapahtua Suomenniemellä. Kertakäyttöhanskat olisi pitänyt puhkea päälle myös viimeistään sateen alkaessa Puumalassa - kun hanskat ovat jo läpimärät, ei kannata enää. No, vaihdoin märät hanskat pelkkiin sinisiin nitriileihin ja ajelin viimeiset pari tuntia ihan smurffina. Ne toimivat yllättävän hyvin! Kuivat sukat ja muovipussit jaloissani herättivät muuten hieman kateutta kanssa-ajajissani...

Siispä perjantaina 8.7. ennen iltaseitsemää saavuimme Imatralle. Pia ja Riikka olivat hakeneet meille numerot jo edellisenä iltana, ja urheilutalon parkkiksella viritimme vielä viimeiset numerot ja valot sun muut pyöriin ja taskuihin. Olli oli saattamassa omaleimaisen näköisen taittopyörä Bromptonin kanssa meitä ja herätti hilpeyttä sillä, kun moni arveli hänenkin osallistuvan! Meillä oli startti 19.32, ja olimme sopivasti noin varttia ennen sitä "sumpussa" jonoutumassa kohti starttia. Joukkoomme liittyi hollantilaispariskunta Christin ja Sander, Pirjo, Antti sekä Sanna-Katriina, yhteensä meitä oli porukassa siis kahdeksan kuskia. Samassa lähdössä oli myös Lappeenrannan pyöräilijöiden ajajia, jotka tosin hävisivät horisonttiin meiltä heti startin jälkeen.

Startti oli upeasti järjestetty! Siinä ajettiin näytösluonteisesti pauhuvan kosken yli, käännyttiin liikenneympyrässä ja ylitettiin koski uudelleen. Pia ja Riikka pitivät jöötä ja ajanottoa, että tasaisesti vaihdettiin vetovuoroa telaketjuna niin, että kukin meistä oli aina 10 minuuttia kärjessä. Jöötä piti pitää, ettei väliimme tullut ulkopuolisia - turvallisuusnäkökohdat nääs. Savitaipaleella joukkoomme liittyivät vielä Ossi ja Juhis. Ryhmämme ulkopuolisia tyyppejä kyllä roikkui perässämme aamuyöhön asti. Oli heistä jotain hyötyäkin: kun illan hämärtyessä tavoittelin takalamppua, sain sieltä tiedon, milloin valo oli oikealla tavalla päällä.

Huoltopisteitä oli hyvin pitkin matkan vartta. Sanoisin, että enimmäkseen noin tunnin välein pysähdyimme syömään sämpylää, banaania, makaronilaatikkoa, pullaa tai mustikkakeittoa. Kahvia oli tarjolla myös, joskaan sitä ei tainnut aina riittää. Omasta puolestani olisin kyllä kokista toivonut. Suomenniemelle saapuessamme ruokajono oli muuten koko bensa-aseman aukion mittainen! Taukojen ansiosta vältyin hartiajumilta ja päänsäryltä, joiden kehittymisestä olin ollut jopa varma etukäteen! Eli jatkossakin aina jumppatauko tunnin välein... Vessoihin sai jonkun verran jonottaa, mihin syynä taitavat olla BIB-housut eli henkselilliset pyöräilypökät - etenkin naisten kohdalla ne edellyttävät melkoista riisuutumista ja pukemista, mikä ottaa aikansa. Allekirjoittanut käyttää tästä syystä henkselittömiä versioita (ja suunnittelee Pstylen hankkimista, ja hykertelee etukäteen, minkä hämmennyksen se aiheuttaa).

Kannustajia oli ihanasti etenkin Lappeenrannassa! Ihan mahtava kuoro, sekä Asikaisten erikoisryhmä kanavansillalla, kyllä mieltä lämmitti, miten meitä tsempattiin! Ja Kirsi, Pasi sekä Krista olivat omalla aitiopaikallaan Taipalsaarella. Jenni oli minut bongannut autosta käsin, mitä pidän jo saavutuksena 2000 polkijan joukosta. Vina yritti etsiä minua niinikään autosta, muttei löytänyt, ja Ollikin näki vasta ottamaltaan videolta, että olin mennyt. Essi, jonka ryhmän kanssa (jossa myös Jaana oli mukana) nähtiin moneen kertaan matkalla ja tauoilla, sen sijaan kertoi bonganneensa Ollin Muukossa! Nyt on minulla tilauksessa värikäs kypärä ja sille suunnitelmissa paita, joiden väreistä minut tullaan jatkossa tunnistamaan kaukaa... tutuille terkkuja! Orange is the new black! Olette ihania ja arvokkaita, kun jaksatte olla hengessä mukana ja kannustaa meitä jatkamaan!!!

Meitä hellittiin hienoilla maisemilla, erittäin riittävillä nousuilla ja laskuilla, kauniilla iltaruskolla ja enimmäkseen varsin hyvällä asfaltilla. Maltillinen vauhti ja tiheät tauot saivat reitemme jaksamaan.Pienemmät tiet olivat rauhallisia ajaa, kun autoja kulki vain harvakseltaan. Mikkelintiellä oli kohtalaisesti rekkaliikennettä, toki jokunen perjantai-illan kaahari mahtui mukaan... Emme onneksi nähneet yhtään isompaa onnettomuutta. Renkaitakaan ei puhjennut meidän porukassa. Välillä odottelimme kaveria kramppien ja sen semmoisten takia. Ajoimme parijonossa koko matkan, ja aina tauon jälkeen yritimme koota itsemme samoille paikoille, vaikkei sitä aina ihan muistanutkaan, kuka missäkin oli! Asiaan vihkiytymättömille vielä selvennykseksi, että ns. peesissä ajaminen on ehkä 20-30% kevyempää kuin yksin, siksi näissä ryhmäydytään ja kierrätetään vetovuoroa. Edessä ajavaan pidetään noin näppituntumalta sellaiset 30-80 cm etäisyyttä, kauempana hyöty alkaa hävitä.

Kaatosateessa, seinäjyrkässä ylämäessä jossain Pistohiekan jälkeen, pikkutunneilla, jäljellä vielä 80 kilometriä eli neljättä tuntia polkemista - tästä ei olo voi kuin parantua - siinä melkein nauratti... Sateen jälkeenkin tien ollessa märkä renkaat nostavat vettä ilmaan niin, että ryhmän yllä ikään kuin kulkee oma sadepilvi. Peesivälejä joutuu pidentämään, ja ajamaan enemmän limittäin, koska edessä ajavan renkaasta tulee vettä melkein suihkuna.

On hämmästyttävää, miten väsymys pysyy poissa, kun olosuhteet sitä vaativat! Kilometri kilometriltä nielimme asfalttia, vaihdoimme vetovuoroa, aika hiljaisina jo. Hollantilaiset päättivät jossain vaiheessa jäädä ajamaan keskenään loppuun. Antti ja Pirjo totesivat myös hidastavansa loppumatkaksi Ruokolahdella. Meitä jäi kuusi polkemaan yhdessä kohti Imatraa: Pia, Riikka, Sanna-Katriina, minä, Ossi ja Juhis.

Lopulta ajoaikaa kertyi meille noin 11,5 tuntia ja kokonaisaikaa tauot mukaanluettuna 14 tuntia, eli olimme maalissa 9.30 maissa aamulla. KIITOS Pia, Riikka, Sanna-Katriina ja kaikki muut! Tämä oli Kokemus isolla K:lla.

Suurkiitos myös kaikille tapahtuman mahdollistaneille huoltojoukoille - Niina, Pirjo ja kaikki muut - sekä Saimaa Cycle Tour -organisaatiolle!

Huippuhetkiä: Iltarusko ja sen jälkeen sadat polkupyörien valot. Hopeinen kuu, Uralin pihlaja, Minä poljen - sinä ohjaat, Rieskalaulu... Mikkelintiellä pilvien takana näkyvä aamunkajo pimeimmällä hetkellä. Lopulta viimeiset kilometrit, kun olo oli uskomattoman vahva vielä, ja maali häämötti, ja pyörä kulki melkein itsestään yli kolmeakymppiä - ensi vuonna ehdottomasti taas mukaan!

Kuvat: Aarre 'Atte' Asikainen, Olli Aalto, Sportograf.

Helsinki City Triathlon

2012-10-21T13:00:01+03:00

Pääsin sentään johonkin tänä kesänä!

Helsinki City Triathlon sattui juuri sopivaan saumaan, lonkka oli parantunut ja pystyin juoksemaan. Sarjani oli naiset yleinen, ei kilpapyörää.

Uinti meni hyvin, ja nousin altaasta ryhmän seitsemäntenä. Parannusta viime vuoteen tuli huimasti, yli puolitoista minuuttia! Kannatti opetella tekniikka. Lähdin ihan reunasta ja sain hyvän paikan, ei ollut ahdasta eikä tarvinnut väistellä muita. Rajoilla mentiin, kovempaa en olisi päässyt, muttei alkanut ahdistaakaan. Viime vuonnahan olin lähes varma, että hukun...

Vaihto oli tarkkaan suunniteltu. Kengät olivat polkimissa kiinni pääasiassa siksi, että pyöräntalutusmatka on tuossa kisassa pitkä ja alusta on aika liukasta mattoa. Kovapohjaisilla pyöräilykengillä juokseminen sillä olisi ollut ainakin terveydelle vaarallista, jos ei sentään hengelle. Triathlonpuvun ansioista minun ei tarvinnut pukea kuin kypärä ja numero, joten pyörä vain matkaan ja menoksi! Tässä vaiheessa menin ryhmän kärkeen.

Pyöräilyreitti oli tosi mutkainen ja mäkinen, ja vähän pelotti lukkopolkimilla kääntyminen kovassa vauhdissa, joten varovaisuutta tarvittiin. Kolme pyöräilijää meni ohitseni, ei vaan kunto riittänyt. Muuten ihan hyvä, olin tyytyväinen. Vielä pitäisi opetella irrottamaan jalat kengistä niin, että saisin jätettyä pyörän nopeammin, silloin voisin myös hypätä vauhdissa alas pyörän päältä. Nyt piti pysäyttää ennen viivaa ja irrottaa kengät polkimista. Ehkä hankin jatkoa varten myös SPD-klossit, nyt on SPD-SL:t.

Juoksu oli kuin tervassa ryömimistä, tai siltä se ainakin tuntui, tosi hidasta ja raskasta. Sitten alkoi jalkakin vaivata, ja jouduin kävelemään pitkiä pätkiä, etenkin lähes kaikki mäet. Mutta: keskivauhti oli silti reilusti alle 6 min/km, ihan uskomatonta!

Kokonaisaika oli vaivaiset 20 s hitaampi kuin viimevuotinen vammoista huolimatta, jee! Voisin siis sanoa, että kuntoni ei ollut ehtinyt hirveästi laskea ainakaan tällaisilla lyhyillä matkoilla. Maratonit sitten erikseen.

Rasitusvammoista

2012-10-21T12:19:01+03:00

Koska minulla on kova tarve pysyä hoikkana ja hyväkuntoisena, on vaikeaa pitää lepopäiviä. Itse asiassa ajattelin, että jos vain pyöräilen työmatkat, 6 km suuntaansa, se on lepopäivä, samoin, jos teen vain pienen, alle 8 km kevyen hölkkälenkin. Välillä meni reilusti toista viikkoa ilman lepopäiviä. Saatoin myös käydä aamulla verryttelemässä juosten ja sitten mennä kahvakuulatunnille, jonka jälkeen venyttelemään salille. Työmatkat kuljin pyörällä, ja illalla ehdin vielä uintitreeneihin. Minulle kertyi hurjimmillaan 17-18 tuntia viikossa liikuntaa, joista tosin muutama tunti oli "vain" koiran kävelyttämistä.

Halusin juosta ainakin neljä lenkkiä viikossa, uida vähintään kerran, pyöräillä työmatkat ja tehdä vielä lihaskuntoakin mahdollisuuksien mukaan 2-3 kertaa viikossa. Kyllähän tuosta näkee, ettei millään aika eikä kroppa riitä kaikkeen, mutta kyllä sitä jonkun kuukauden pystyi. Myönnän kyllä, että homma alkoi lipsua stressin puolelle, mutta en halunnut epäonnistua Tukholman maratonin tavoitteessa, joka oli aikaan 3.45 juokseminen. Ajattelin kuitenkin, etten enää tämän jälkeen sido itseäni mihinkään projektiin, vaan liikun ihan itseäni varten. Hassua sinänsä, niinhän asian piti silloinkin olla. Olin syksystä asti osallistunut maratonkouluun, ja siellä halusin näyttää pystyväni.

Sitten petti lonkka pari viikkoa ennen kuin kauden piti alkaa. Olin menossa veteraanien MM-hallien puolimaratonille juoksemaan, ihan kuntoilijana vaan, mutta kotiin jäin. Muutaman viikon päästä tajusin, ettei tässä mennä Helsinki City Runille eikä Tukholmaankaan. Vantaan triathlonista kesä-heinäkuun vaihteessa vielä haaveilin, mutta kun Tukholman aikaan kesäkuun alussa pystyin juuri ja juuri kävelemään kilsan-parin matkoja, tiesin etten pääse aikoihin minnekään.

Kipu oli aluksi niin voimakasta, että olisin tarvinnut kyynärsauvaa. En tullut sitä hankkineeksi, ja töissä kuljin pitäen pöytien reunoista kiinni. Pari viikkoa lepäilin ja sitten aloin taas pyöräillä. Uimassa aloin käydä oikein urakalla, ja hankalalta tuntunut vapari alkoi vähitellen sujua. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. ;) Kipu oli tosi kovaa kävellessäkin. Kun yritin viedä koiraa lenkille, jo 200 m päässä kotoa oli nivunen ja etureisi kuin tulessa. Jo postilaatikolla käyminen tuntui epämiellyttävältä. Miten käveleminen ulkona ja sisällä voi olla niin erilaista?

Magneettikuvaus täällä on kallista, mutta silti olen tyytyväinen, että menin. Olisinpa tiennyt, että on halvempiakin vaihtoehtoja! Polven kanssa osasin sitten hakeutua Unilabsiin, kun kuvausten hinnoista oli kesällä Hesarissa juttu. Magneetissa löytyi kivun syy, eli reisiluun kaulan rasitusosteopatia sekä labrumvaurio. Olin kirjaimellisesti juossut jalat altani.

Lonkan parannuttua sain jo kahden viikon päästä kuin kohtalon ivaamana turvotuksen ja muljumisen polveen. Kirosin ja itkin, että miksi heti perään! Kun on turvotus ilman selvää syytä tai kipua, täytyy olla joku kroonisempi juttu, mistä tietää, että menee taas monta kuukautta parantua. Tällä kertaa järjestin polveni magneettiin hieman vauhdikkaammin, ja vanha tuttu rasitusosteopatiahan se siinä. Kaverina oli tällä kertaa pohjelihaksen mediaalipään osittainen repeämä reisiluusta. Oireita alkoi tulla vasta, kun lihasrepeämä paheni juostessa. Samalla osteopatiakin alkoi kipuilla rappusia laskeutuessa. Kipu tuntui lumpion takana tai sen yläreunan kohdalla ja oli viiltävää ja voimakasta. Levolla se parani hyvin, mutta heti, kun rasitusta alkoi lisätä, polvea alkoi särkeä tai oireilu rappusissa paheni ja alkoi tuntua myös ylös kiivetessä. Tässä vaiheessa polvi kuvattiin.

Kuvausta edeltävänä päivänä polvi tuntui tosi hyvältä, ja jopa juoksin matolla vartin, mikä oli aivan ihanaa! Koko viikonloppu meni endorfiinihuumassa. Tiistaina sain magneettilausunnon huhkittuani juuri pari tuntia kuntosalilla, ja siitähän alkoi alamäki. Loppuviikosta polvi oli _todella kipeä, ja jättäydyin täyteen lepoon. Fysioterapeutti käski levätä ainakin kaksi viikkoa, ja kun sitten luin artikkelin rasitusmurtumista ja -osteopatioista , päätin jatkaa lepoa ainakin viikolla vielä. Ja tämä tarkoittaa lepoa myös uinnista ja pyöräilystä.

Uinti ei ole tuntunut polvessa. Vesijuoksusta en ole ihan varma, se vähän tuntuu siinä muttei satu. Pyöräilyssä polveen alkoi sattua tuolla pahalla viikolla. Nyt aion eläinsuojelullisista syistä aloittaa varovaisella koiran ulkoiluttamisella ja laajentaa siitä uintiin, mahdollisesti työmatkapyöräilyynkin lähiviikkoina. Pahempienkin lihasrepeämien pitäisi kaiketi parantua 12 viikossa, joten toivon voivani juosta vuodenvaihteen jälkeen.

Nyt pitäisi keksi hyvä suunnitelma, kuinka palata juoksun pariin saamatta lisää rasitusvammoja.

Tämä vuosi menee lepäillessä

2012-10-21T11:36:01+03:00

Treenasin kovaa koko talven tähtäimenäni Tukholman maraton, ja syksyllä myöhemmin joku toinen, ehkä Joutseno, Vantaa tai Jyväskylä. Siinä välissä oli tarkoitus kahlata pika- ja perusmatkan triathlonkisoja, tosin vain kuntosarjassa. Mutta suunnitelmat muuttuivat.

Alkukeväästä alkoi sattua nivuseen. Aluksi tunne oli vain vähän epämiellyttävä, kiristyksen tapainen, mutta viikon kuluttua jouduin soittamaan mieheni hakemaan minut lenkiltä kotiin yritettyäni ensin kinkata pari kilometriä. Kipu äityi voimakkaaksi, pistäväksi, ja tuntui askeleessa sekä silloin, kun kumartuneena kuorma oli kipeällä jalalla, esim. toiseen jalkaan seisten sukkaa laittaessa. Luulin sitä pitkään bursiitiksi, mutta lopulta oli pakko lähteä magneettikuviin. Ja kas, syyksi paljastui reisiluun kaulan rasitusosteopatia eli murtuman esiaste! Lisäksi lonkkaa ympäröivästä rustorenkaasta löytyi lyhyt repeämä. Selästäkin löytyi vikaa, joka tosin oli lähinnä sivulöydös mutta vei minut fysioterapiaan.

Reisiluun kaulan osteopatia todettiin parantuneeksi loppukesästä, ja aloin tehdä pieniä juoksulenkkejä. Pari viikkoa kerkesin, ja sitten alkoi juostessa polvi tuntua epävakaalta, se ikään kuin muljui alamäkeen juostessa. Seuraavana päivänä ihmettelin, miten minulla onkin tuollaista läskiä polven päällä, ennen kuin tajusin että sitä on vain toisessa polvessa, eli jonkinlaista turvotusta. Lepäsin pari viikkoa, ja sitten ykskaks kesken juoksun, ihan tasaisella, tuntui karmea vihlaisu polven takana. Sen jälkeen vihloi polven etuosaa, lumpion takaa tai päältä, karmeasti rappuja laskeutuessa, ja kävelyilläkin alkoi pakottaa polvitaivetta. Pääsin magneettikuviin (edullinen magneetti löytyy Helsingistä, Unilabs Mediscan), ja - tadaa - polvesta löytyi rasitusosteopatia! Lisäksi löytyi pohjelihaksen kiinnityskohdan repeämä (m. gastrocnemiuksen mediaalipää revennyt osittain irti reisiluusta), siitä se vihlaisu.

Eli tässä sitä nyt möllötetään, eikä päästä mihinkään.

Viime kesän ja syksyn kisat

2012-04-16T11:00:01+03:00

Viimevuotiset juoksutapahtumat, joihin osallistuin, tai ainakin ne mitkä vielä muistan:

Puolimaratonit

14.5.2011 Lappeenranta 1.51.42
24.7.2011 Savonlinna 1.47.56
24.9.2011 Joutseno 1.46.47

20.8. Helsinki City Marathon (20.8.2011) 3.57.35

28.8. Helsinki City Triathlon (28.8.2011) 46.14,0 (uinti 300 m 7.07, pyöräily 10 km 23.44, juoksu 3 km 15.24)

17.9. Lääkärikymppi 49.21

Canicross- eli koirajuoksukisat

9.10. Imatralla (5 km, 23.16,1)
13.11. Lappeenrannassa (4 km, 17.32)

Imatralla oltiin vikoja ja Lpr:ssa ekoja Inken kanssa.

Ajatuksia kuluneesta talvesta ja kesäsuunnitelmia

2012-04-14T13:01:01+03:00

Takkuaa, takkuaa tämä blogin pitäminen. Näin tietty käy, jos vain juoksee, jumppaa, hiihtää, ui ja pyöräilee ja yrittää siinä sivussa hoitaa myös työnsä sekä velvoitteensa äitinä, vaimona ja huushollerskana.

Olen osallistunut Kisakeskuksen maratonkouluun, joka tähtää Tukholman maratonille. Tällä hetkellä on meneillään kolmas ja viimeinen kurssiviikonloppu, mutta ylläri pylläri, minä istun kotona Feldenit nivusessa tätä juttua pykäämässä! Syynä on tulehdus lonkan limapussissa, iliopsoasbursiitti, joka alkoi maaliskuun 20. päivän tienoilla pienenä pistävänä tunteena oikeassa nivusessani. Kipu tuntui lonkkaa koukistaessa eikä vielä haitannut liikkumista, joten jatkoin juoksemista ja jumppaamista normaalisti. Viikkoa myöhemmin täytin 35 vuotta, siis saavutin virallisen veteraani-iän(!), ja seuraavana päivänä nivunen sanoi sitten sopparinsa irti. Kipu oli niin kova, että juokseminen oli mahdotonta ja kävelykin sattui. Ekaa kertaa ikinä soitin kotoa noutajan poimimaan minut ja Inke-koiran kumipyörille. Sen jälkeen kävin viikon aikana kahdesti kokeilemassa juoksua lyhyellä lenkillä ja totesin, ettei onnistu. Ja minä nyt kuitenkin olen juossut eräästä maratonista viimeiset 32 km nyrjähtäneellä nilkalla, etten siis ihan turhasta keskeytä. Lepo, kylmä, NSAIDS, hieronta ja laserakupunktio ovat olleet kokeilun alla nyt melkein 2 viikkoa, ja ylihuomenna on kontrolli, jossa ehkä kortisonia tarjolla intrabursaalisesti. Tämän vuoksi minulta jäi Jyväskylän veteraanien MM-kisojen puolimaraton juoksematta, saa nähdä pääsenkö HCR:llekään.

Kisiksen maratonkoulusta vielä sen verran, että sieltä olen saanut tälle talvelle juoksuohjelmat, joita olen pyrkinyt tunnollisesti noudattamaan. Kuitenkin viimesyksyinen triathlonkärpäsen puraisu on saanut minut vaihtamaan yhden lenkin viikossa uintitreenehin, ja koska olen toivottoman huono tekemään lihaskuntoliikkeitä kotona, olen käynyt vatsa-pakarajumpassa sen sijaan. Lisäksi juoksuani analysoitiin videolla ja livenäkin, ja sen perusteella en nosta polviani tarpeeksi, jolloin askel jää matalaksi ja lyhyeksi.

Epäilen lisääntyneen juoksumäärän ja yritysten nostella polvia ylemmäs johtaneen osaltaan tähän kirottuun rasitusvammaan.

Hiihdin myös muutaman kerran. Todellinen innostus sai alkunsa, kun miehelleni nanoja ostettaessa tarttui puolivahingossa mukaan myös pari upeita vapaan tyylin Madshuseja, joilla pääsin viimein toteuttamaan lapsuuden unelmaani ja hiihtämään koiran kanssa. Saimaan jäällä oli helmikuussa aivan mieletön hankikanto ja samaan aikaan upeat aurinkoiset säät, ja siellä me viiletimme tuhatta ja sataa! Siinä mummojen päät pyörivät, kun turboahdettu moottori kiiti ohi. Kävimme toki myös oikealla ladulla, missä toiset koirat nostattivat vauhdin aivan omiin sfääreihinsä niinikään. Kuitenkin se jäällä liitäminen, siinä sitä oli jotain!

Kevään ja kesän suunnitelmia:

~~8.4. Jyväskylä: Veteraanien MM-hallit, puolimaraton~~
5.5. Helsinki City Run, joka oli tarkoitus juosta Tukholman maratonin tavoitevauhdilla n. 5.18/km tai jotain...
2.6. Asics Stockholm Marathon 2012, tavoiteaika oli jossain 3.40-3.45 tienoilla, mutta nyt olen tyytyväinen jos pääsen edes juoksemaan
1.7. Vantaa Triathlon, pikamatka, kuntosarja
11.8. Kuopio Triathlon, matka vielä auki, kuntosarja
Näiden lisäksi muita tri-kuntosarjoja tilanteen mukaan, esim. Pajulahti, Sastamala, Iisalmi, Helsinki City Triathlon,
22.9. Kullervo-maraton tällä kertaa luultavasti kokonaisena

Triathlonia varten minulla on hankittuna lukkopolkimet ja tri-pyöräilykengät, fillarina saa luvan toimia viime keväänä hankittu cyclocrossarini. Niin ikään vaatekomerossa odottavat kilpailuasu ja pyöräilylasit. Yksi märkäpuku kävi jo kokeiltavana, mutta eihän se edes mennyt päälle... jäi jumittamaan reisistä eikä noussut ylemmäs, pyh. Mietin tässä, karistanko ensin tässä joulun aikaan ja nyt viime viikkoina ansaitut ylimääräiset 3-4 kg ja tilaan sitten uutta, vai pitäisikö jatkaa sovituskierrosta heti. Suomessa on tosi vähän tarjontaa, ja ulkomailta tilatessa täytyy maksaa palautuskustannukset itse, joten muutama palautus nostaa loppukustannuksia merkittävästi.

Maratonkoulun aikana olen useaan otteeseen kiristellyt hampaitani ohjelman ja typerien tavoitteideni takia. Sen lopputuloksena aion jatkossa keskittyä lähinnä nauttimaan liikkumisesta, tuloksista viis. Toki aion osallistua maratoneille ja triathlonin kuntosarjoihin, mutta fiilistelymielessä, virkistykseksi! Juoksemisen, uinnin ja pyöräilyn pitää olla kivaa. Haluan pitää itseni terveenä, ja liiallisuus treeneissä ja tulostavoitteissa vie hommaa väärään suuntaan. Tästä syystä olen harkitsemassa, liitynkö edes tri-seuraan, sillä pelkään sen taas kehittävän suorituspaineita. Tietty samanhenkinen seura olisi aina tervetullutta!

Koirajuoksuvarusteita

2011-06-09T21:43:01+03:00

Koiran kanssa juokseminen on paljon mukavampaa kunnon varusteilla, kun ei tarvitse pitää hihnaa kädessä eivätkä nykäykset satuta selkää.

Tässä linkkivinkit varusteiden hankintaan:

Valjakkourheiluliiton nettikauppa: http://www.vul.fi/?q=fi/node/246
ZeroDC, tsekkiläinen valmistaja: http://www.zerodc.cz/en

Inkellä on Zeron lyhytselkäiset valjaat, hihna on ManMatin kisahihna, ja minun vyöni on Zeron leveä nivusremmillinen ranskalaisella kiinnityksellä varustettu versio.

Inkestä valjaissaan on hyvä kuva osoitteessa http://www.flickr.com/photos/k3ntfin/6225543037/in/set-72157627850044364/ .

Pukeutumisesta juoksuun

2011-06-09T21:33:01+03:00

yli 20 astetta: hihaton paita, lyhytlahkeiset trikoot
15-20 astetta: kaprit ja lyhythihainen paita
10-15 astetta: ohuet pitkät trikoot ja lyhythihainen paita
5-10 astetta: pitkät trikoot ja pitkähihainen paita
0-5 astetta: talvitrikoot tai pitkät trikoot, pitkähihainen paita ja ohut takki
-5-0 astetta: talvitrikoot, pitkähihainen paita, tukevampi tuulitakki
-10- -5 astetta: urheilukerrasto, talvitrikoot, vuorillinen hiihtotakki
-15- -10 astetta: urheilukerrasto, talvitrikoot tai hiihtohousut, fleece, vuorillinen hiihtotakki
alle -15 astetta: urheilukerrasto, fleecepusero, hiihtopuku, jossa väljät vuorilliset housut ja takki

Nastalenkkarit, jos on lunta ja jäätä.

Juoksumusiikkia

2011-06-09T21:16:01+03:00

Minun juoksuaskeleeni rytmiin sopivia kappaleita:

Carpenters:

Top of the world
Jambalaya

Roxette

The look
Run to you

Mikko Kuustonen

Abrakadabra

Lisää hakusessa!